Petäjäveden Metalli
Oy Petäjäveden Metalli Ab on vuonna 1980 perustettu alihankintakonepaja, joka on erikoistunut valmistamaan teräslevyistä ja muototeräksistä taivutettuja ja puristettuja osia. Monipuolisen konekannan ansiosta konepajassa on mahdollisuus valmistaa sekä pieniä että keskisuuria kappaleita sarjatuotantona ja muokata raskaita teräsosia yksittäistuotantona. CNC-ohjauksen ansiosta tuotteiden mittatarkkuus on hyvä.
Yritys on saanut alkunsa työvoiman vuokraustoiminnasta Ruotsissa ja Norjasssa. Toiminta Suomessa aloitettiin vuonna 1979. Alussa yritys keskittyi varaajien ja kattiloiden valmistukseen.
Vuonna 1986 yritys muuttui alihankintayritykseksi. Konekanta muutettiin vastaamaan asiakkaiden tarpeita. Tämänhetkiset tuotantokoneet edustavat ainutlaatuista tuotantotekniikkaa jota ei ole muualla pohjoismaissa.
Petäjäveden metalli on kasvanut parin vuosikymmenen aikana merkittäväksi matalliteollisuuden osatoimittajaksi Suomessa, Pohjoismaissa ja Baltiassa.
Uusi robotisoitu täysautomaattinen tuotantosolu mahdollistaa nopean ja laadukkaan sarjatuotannon.

